Vihreä tulevaisuus ja luontaistuotteet

Millaisilla keinoilla voisimme parantaa olemistamme täällä maapallolla, ilman että kuluttaisimme vuosi vuodelta enemmän luonnonvaroja? Tosiasia on kuitenkin se, että monet maapallon alueista ovat vielä ns. kehitysmaan tasolla verrattuna esimerkiksi Läntiseen Eurooppaan. Miten voidaan varmistaa, että Afrikan, Etelä-Amerikan ja Aasian kehittyvät alueet eivät tekisi samoja ilmastollisia virheitä, kuin mitä muualla on jo tehty. Voidaanko näillä muilla alueilla hypätä suoraan seuraavalle, tasolle vai jatkuvatko esimerkiksi eurooppalaisten vanhojen autojen kulkureitti edelleen Afrikan maihin?

Entä miten tulevaisuudessa pystymme kehittämään entistä paremmin nykyisten uusiutuvien luonnonvarojen hyötykäyttöä siten, että se ei loisi entistä suurempia painolasteja maapallolle, mutta samalla toisi meille ihmisille entistä paremman elämäntason.

Trendituotteet etunenässä

Jos mietitään vaikka erilaisten luonnontuotteiden tuloa markkinoille, niin niiden suurin este on se, että luonnontuote on aina luonnon oma valmiste, ja se vaihtelee satokaudesta toiseen. Esimerkiksi lääketieteessä valmistetaan lääkkeet lääketehtaissa juuri sen vuoksi, että ne olisivat aina samanlaisia. Mutta esimerkiksi yksi viime vuosien trendituotteista lääke- ja hyvinvointialalla olleet CBD-valmisteet, ovat kohdanneet tämän lääketeollisuus vs luontaistuotteet ongelman. Lue lisää täältä, mikäli sinua kiinnostaa, millainen tuote CBD-tuote oikeasti on, ja miten se biologisesti kehoissamme vaikuttaa.

Eikä kyse ole vain tästä yksittäisestä luontaistuotteesta, vaan samalla kyse on kaikista muistakin luontaisvalmisteista – ne eivät koskaan pääse samalla tasaiselle tasolle, kuin mitä kliiniset lääketieteen tuotteet, mutta onko niin, että kehomme myös tarvitsee vaihtelua? Onko myös niin, että nykyiset entistä puhtaammat elintarvikkeet ja entistä puhtaammat elinympäristöt ovat madaltaneet kehomme vastustuskykyä erilaisia luontaisia vihollisiamme vastaan?

Immuniteetti eli vastustuskyky lyhyesti

  • Immuniteetti on elimistön kyky suojautua taudinaiheuttajilta.
  • Vastustuskyky jaetaan yleensä kahteen osaan: luontainen eli synnynnäinen ja adaptiivinen eli hankittu immuniteetti.
  • Omaa vastustuskykyä voi vahvistaa.

Viimeaikaiset havainnot ovat osoittaneet, että jos ympäristön tavalliset mikrobit eivät varhaislapsuudessa pääse tavalliseen tapaan muokkaamaan lapsen immuniteettia, se lisää myöhempää sairastumista esimerkiksi astmaan. Tätä ”liiallisen puhtauden” luomaa ilmiötä kutsutaan hygieniahypoteesiksi, ja sen välttämiseksi suositetaan liikkumista luonnossa ja altistumista sen mikrobeille.

Elä terveellisesti – tee oikeita valintoja

Elimistön puolustuskykyä tauteja vastaan voi tukea terveellisillä elintavoilla. Monipuolinen ruoka, riittävä lepo ja liikunta vahvistavat vastustuskykyä ja edistävät muutenkin terveyttä. Varsinkin unen merkitys hyvinvoinnissamme jää monesti taka-alalle ruoan ollessa näkyvin keskustelun aihe – onhan se jatkuvasti myös televisio-ohjelmissa esillä, missä tehdään mitä kovempia painonhallintaan liittyviä ohjelmia katsottavaksi, ja ohjeita omaksuttavaksi.

Nykyaikana meitä kohtaan kohdistuu kuitenkin jostain syystä entistä enemmän suorituspaineita – emme pääse vapaallakaan pakoon suorittamisesta ja älypuhelimet seuraavat mukanamme joka paikkaan. Stressi ja voimakas fyysinen rasitus voivat heikentää elimistön puolustuskykyä, jolloin tartuntataudit iskevät tavallista herkemmin. Tämä kaikki tarkoittavat sitä, että meidän tulisi käyttää ensisestään kasvanut vapaa-aikamme oikeasti oman kehomme ja hyvinvointimme vaalimiselle, eikä vain aina uusien tekemisien haalimiselle – uudet tekemiset nimittäin useimmiten myös luovat uusia paineita maapallolle, uusien tuotteiden valmistamisen kautta. Olisiko jo vähitellen aika ottaa askel tai kaksi taaksepäin?

Markkinavoimien sanelemana

Monet asiat maailmassa tulevat rahan voimasta. Jopa monet sodat soditaan rahan ja taloudellisten asioiden pohjalta, vaikka päällisin puolin kysymyksessä voisi olla myös uskonto. Samoin on terveellisen elämisen kysymykset, sekä oman talouden hallinta ja tuotteiden ostaminen. Markkinat ja markkinointi näyttävät meille kuluttajille aina uusia tuotteita ostettavaksi ja sitä kautta maailmantalous jatkaa pyörimistään- mutta jos kaikki tietävät, että tämä ei voi jatkua enää kauaa – kuka tai mikä tulee aikaansaamaan tarpeellisen pysähdyksen?

Luontaistuotteet ovat tässä kaikessa mukana, ja sieltä löytyy myös paljon suomalaisia, kotimaisia tuotteita – mitä esimerkiksi sinulta löytyy kotisi kaapeista sellaisia suomalaisia tuotteita, jotka ovat luontaistuotteiden kategoriassa – vai olisiko kaapeissa ulkomailta tuotettuja tuotteita, joita olisi itseasiassa saatavilla myös suomalaisena tuotantona?

Yksi kommentti artikkeliin ”Vihreä tulevaisuus ja luontaistuotteet”

Vastaa