Jasper Pääkkönen peräänkuuluttaa vastuullisia valintoja

Joutsenmerkki näkyy ja kuuluu sosiaalisessa mediassa nyt tavallistakin enemmän. Kampanjavideolla Jasper Pääkkönen korostaa jokapäiväisten kulutusvalintojen merkitystä ympäristönsuojelussa.

Kulutustottumusten muutokset ovat ilmastonmuutoksen hillinnässä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä ratkaisevassa asemassa. Esimerkiksi siirtyminen uusiutuvaan energiaan on tärkeää, mutta se ei vielä yksin riitä. On arvioitu, että 45 prosenttia ilmastovaikutuksista tulee tuotannosta ja kulutuksesta.

– Jokaisella kulutusvalinnalla on merkitystä. Minulle on itsestään selvää jo kotikasvatuksesta, että tuotteiden taustoja pitää tuntea. Kun massat tekevät vastuullisia valintoja, sitä kautta syntyy voimaa, sanoo Joutsenmerkin eli pohjoismaisen ympäristömerkin vastuullisuuskampanjan keulakuva Jasper Pääkkönen.

Lähiviikkoina vastuulliset valinnat ovat näyttävästi esillä sosiaalisessa mediassa. Joutsenmerkin kampanjassa kannustetaan kuluttajia tekemään ympäristön kannalta hyviä ostopäätöksiä.

– Tärkeää on ennen kaikkea kulutuksen vähentäminen. Kun tarvitsemiaan tuotteita sitten hankkii, olisi hyvä suosia vastuullisia vaihtoehtoja, Joutsenmerkin toimitusjohtaja Riikka Holopainen sanoo.

Vastuullisen vaihtoehdon tunnistaminen ei välttämättä ole aina helppoa. Riippumaton ympäristömerkki helpottaa valintojen tekemistä, sillä ympäristövaikutuksia on jo selvitetty kattavasti kuluttajan puolesta. Joutsenmerkitty tuote tai palvelu kuuluu ympäristön kannalta tuoteryhmänsä parhaimmistoon – laadusta tinkimättä. Laadukkaita ja resurssitehokkaita tuotteita suosimalla kokonaiskulutus pienenee ja arvokkaita luonnonvaroja säästyy.

Kunnianhimoinen ja luotettava merkki

Joutsenmerkki ohjaa kestävään, ympäristön paremmin huomioivaan kuluttamiseen. Se auttaa valitsemaan vastuullisesti muun muassa pesuaineita, saippuoita, vauvanhoitotuotteita, kynttilöitä, suodatinpusseja, lautasliinoja, painotuotteita, taloja, lattioita, maaleja ja sijoitusrahastoja.

Joutsenmerkki on virallinen, ns. tyypin 1 ympäristömerkki, jonka kriteerit huomioivat koko elinkaaren aina raaka-aineesta kierrätykseen. Vaatimuksia asetetaan esimerkiksi tuotannon energiankulutukselle ja päästöille, raaka-aineiden alkuperälle, jätteiden käsittelylle ja kierrättämiselle sekä kemikaaliturvallisuudelle, kunkin tuotteen tai palvelun olennaisimpiin ympäristövaikutuksiin keskittyen.

Merkin kriteerejä myös uudistetaan säännöllisesti. Näin se erottuu uskottavana, kunnianhimoisena ja luotettavana merkkiviidakossa, jossa vaanii myös viherpesun vaara. Esimerkiksi EU-komission viime talvena julkaiseman selvityksen mukaan lähes puolet tuotteiden erilaisista ympäristöväittämistä oli vähintään liioiteltuja.

Vastaa